Kotikisoista menestystä ja WAGC-pisteitä!

Bouncen järjestämät kilpailut käytiin viikonloppuna Espoossa. Lauantaina kilpailtiin 2.-4. luokan yksilökilpailut sekä synkro ikäluokittain. Kilpailu toimi ensimmäisenä näyttökilpailuna syksyllä Tokiossa käytäviin World Age Group -kilpailuun. Sunnuntaina yleisön eteen pääsivät 1. luokan voimistelijat ja DMT-kilpailijat. Tyttöjen 1. luokassa bouncelaiset jatkoivat varmaa ja upeaa suorittamistaan ottaen viitoisvoiton. Kultaa nappasi jälleen Silja Arposelle, Hopeaa Ilona Mårtenssonille ja jaetulla pronssilla olivat Kerttu Kosonen ja Ada Hynninen. Kaikki Bouncen 1. luokan voimistelijat saavuttivat myös nousupisteet toiseen luokkaan. Poikien 2. luokka oli Bouncen juhlaa. Alari Juva vei voiton Akseli Maanojan hypäten hienosti hopealle. 3. luokassa Iiro Itkonen kiipesi korkeimmalle palkintokorokkeelle Sakari Ahosen ollessa kolmas.

4. luokan junioritytöissä kaksoisvoiton nappasivat Reea Eräheimo ja Kiia Kukkonen. Tänä keväänä senioriluokkaan siirtynyt Ella Korhonen saavutti hienoilla sarjoillaan pronssia. Synkrossa 17-21 -vuotiaiden luokassa Reea ja Ella saivat molemmat vaikeat sarjansa tehtyä kullan arvoisesti, vaikka synkronisaatiopisteissä jäikin vielä hieman parantamisen varaa. Ensimmäisessä näyttökilpailussa WAGC-rajat saavuttivat Reea ja Ella. Synkrossakin raja jäi vain pisteen päähän. Vaikka rajat on saavutettu, tulee voimistelijoiden onnistua myös lopuissa karsintakilpailuissa varmistaakseen paikkansa Tokioon. Pisteiden lisäksi lasketaan myös ns. rankingpisteitä jokaisista näyttökilpailuiksi merkatuista kisoista. Seuraava koitos on trampoliinivoimistelun SM-kilpailut Turussa 26.5. Sinne BounCe suuntaa kuuden voimistelijan voimin.

Suuret onnittelut kaikille viikonloppuna menestyneille ja itsensä ylittäneille voimistelijoille! Iso kiitos myös upealle ja ahkeralle talkooporukallemme, joka mahdollistaa hyvin järjestetyt ja kiitosta keräävät kisat kerta toisensa jälkeen. Kiitos!

TULOKSET 1.lk ja DMT

1.lk

1. Silja Arponen

2. Ilona Mårtensson

3. Kosonen Kerttu

3. Hynninen Ada

5. Olivia Pöyry

9. Emilia Aro

10. Alisa Tammilehto

14. Iris Heng

TULOKSET 2.-4.lk ja synkro

2.lk

4. Aada Punakivi

5. Elli Virta

7. Elli Huovinen

1. Alari Juva

2. Akseli Maanoja

3.lk

4. Kaisa Makkonen

1. Iiro Itkonen

3. Sakari Ahonen

4. lk jun:

1. Reea Eräheimo

2. Kiia Kukkonen

Sen:

1. Ella Korhonen

5. Milla Hokkanen

SYN sen:

1. Reea Eräheimo/ Ella Korhonen